Oppimis- ja kasvatustavoitteet
Montessoripedagogiikan keskeiset oppimis- ja kasvatustavoitteet
Montessoripedagogiikassa kaikki toiminta perustuu lapsen kehitystä ohjaavien
herkkyyskausien ymmärtämiseen ja tukemiseen. Herkkyyskaudet kuuluvat erityisesti 0–6-vuotiaiden lasten kehitykseen, ne ovat ohimeneviä ja rajoittuvat jonkin tietyn ominaisuuden hankkimiseen. Herkkyyskausien aikana lapsi on erityisen vastaanottavainen tietyille ympäristön vaikutteille ja hänen on tällöin erittäin helppoa omaksua kyseiselle kaudelle ominaiset tiedot ja taidot (esim. kirjoittamaan ja lukemaan oppiminen).
Herkkyyskausien mukaan kehittyvä lapsi toteuttaa täten sisäistä opetussuunnitelmaansa valmistellussa ympäristössä tukenaan ohjaaja, muut lapset ja montessorimateriaali. Montessoriympäristön keskeisin tavoite onkin auttaa lasta ohjautumaan sisältä päin, sisäisten voimavarojensa mittaiseksi, itseään arvostavaksi, muita ihmisiä ja ympäristö kunnioittavaksi rakentajaksi, joka sietää myös epäonnistumisia ja muuttaa tekemänsä virheet
rakennusaineiksi uuden oppimiselle.
Tämän tavoitteen saavuttamiseksi on ensiarvoisen tärkeää, että lapsia ei keinotekoisesti eristetä iän mukaisiin ryhmiin. Montessoriryhmä on pienoismalli ulkopuolisesta yhteiskunnasta, jossa kaikenikäiset ihmiset ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Eri-ikäisten lasten kanssakäyminen on antoisaa ja luontevaa, turhaa kilpailua syntyy vähän, isommat auttavat pienempi ja pienemmät oppivat asioita seuraamalla isompien työskentelyä.
Hajautetun ikäjakauman seurauksena syntyy aito ryhmäkoheesio, joka on turvallinen kasvuilmasto kaikille ryhmän jäsenille.



